EuroHPC – suurteholaskennan seuraava askel

Suurteholaskennan seuraava iso askel on eksa-tason supertietokoneet. Yksi eksaflop tarkoittaa prosessorien laskentatehoa, joka vastaa 1018 liukulukulaskutoimitusta sekunnissa eli triljoona laskutoimitusta sekunnissa. 

Toisin sanoen yhden eksaflopin kone on niin nopea, että Suomen koko väestöltä veisi yli 5 765 vuotta laskea se määrä laskutoimituksia, minkä kone laskee sekunnissa. 

Näin suurta laskentatehoa tarvitaan huippututkimuksen tekoon monilla eri data- ja laskentaintensiivisillä tieteenaloilla, esimerkiksi lääkeainetutkimuksessa ja ilmastotieteissä. Ilman näitä laskentaresursseja tutkimusta ei voisi tehdä.  


Kohti yhteiseurooppalaista supertietokonetta

Kesäkuussa 2019 maailman nopeimpien tietokoneiden top10-listalla on vain kaksi Euroopassa sijaitsevaa supertietokonetta: Sveitsissä sijaitseva Piz Daint -niminen superkone ja SuperMUC-NG-superkone Saksassa.

Näin ollen eurooppalaiset tutkijat ja teollisuus käyttävät suurteholaskentaa vaativaan tutkimukseen myös Euroopan ulkopuolella sijaitsevia supertietokoneita, mikä voi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi henkilötietojen ja arkaluontoisten tietojen suojaamiselle ja omistamiselle.  

Eurooppalainen suurteholaskennan yhteisyritys, EuroHPC Joint Undertaking, tiivistää eurooppalaista suurteholaskennan yhteistyötä Euroopan unionin tukemana. EuroHPC:n ensimmäisenä päämääränä on hankkia Eurooppaan kolme esi-eksa-tason supertietokonetta vuoteen 2021 mennessä. 

EuroHPC:n budjetti vuosille 2019–2020 on yli 960 miljoonaa euroa, johon kuuluu EU:n, osallistuvien maiden ja yksityisten tahojen investointeja.

Jatkossa EuroHPC:n tavoitteena on kehittää eurooppalaista suurteholaskennan osaamista ja teknologiaa siten, että vuosien 2022–2023 aikana Eurooppaan hankittaisiin maailman nopeimpiin kuuluva eksa-tason supertietokone, joka perustuu eurooppalaiseen teknologiaan.   

EuroHPC-julistukseen on tällä hetkellä sitoutunut 32 Euroopan maata. Suomi allekirjoitti julistuksen kesäkuussa 2018, jolloin Suomesta tuli EuroHPC-osakas.

Suomi voitti kilpailun

Suomi voitti kilpailun esi-eksa-järjestelmän sijoittamisesta CSC:n Kajaanin datakeskukseen. EuroHPC Joint Undertaking päätti kesäkuussa 2019 sijoittaa esi-eksa-tason supertietokoneet Suomeen, Italiaan ja Espanjaan.

EuroHPC-hakuprosessia varten muodostettiin LUMI-konsortio (Large Unified Modern Infrastructure), johon kuuluvat Suomen lisäksi Belgia, Islanti, Norja, Puola, Ruotsi, Sveitsi, Tanska, Tšekki ja Viro. Konsortio pystyy tarjoamaan ekotehokkaan, laadukkaan, kustannustehokkaan ja yhteistyöhön pohjautuvan ekosysteemin. Konsortion jäsenet tarjoavat myös korkeatasoista osaamista laskennasta datahallintaan.

Investoinnin myötä CSC:n datakeskuksesta tulee yksi maailman suurimpia toimijoita suurteholaskennan saralla.

Suomeen syntyy yksi maailman johtavista datanhallinnan ja laskennan ekosysteemeistä, joka lisää merkittävästi kotimaisen tutkimuksen kilpailukykyä suomalaisten tutkijoiden päästessä käyttämään entistä enemmän maailmanluokan laskentaresursseja. Laskentatehoa tarvitaan huippututkimuksen tekoon monilla eri tieteenaloilla, esimerkiksi lääketieteessä, ilmastotieteissä ja tekoälyssä.

Suuret tietojenkäsittelyresurssit luovat perustan myös tutkimukselle sellaisilla aloilla, jotka ovat aiemmin olleet ulottumattomissa. Tämä lisää tieteellisten läpimurtojen mahdollisuuksia monimutkaisten ilmiöiden kuten ilmastonmuutoksen ymmärtämiseksi. Datanhallinnan ja laskennan huipputehokas infrastruktuuri avaa myös uudenlaisia mahdollisuuksia datapohjaisten liiketoimintamuotojen kuten alustatalouden ja tekoälyn kehittämiselle. Investoinnin myötä Suomen houkuttelevuus tutkimusinfrastruktuurien ja datakeskusinvestointien kohteena kasvaa.

EuroHPC-kone lisää myös Koillisväylän kautta mahdollisesti rakennettavan tietoliikennekaapelin merkitystä. Kaapelin avulla rakennettaisiin digitaalinen silta Euroopan ja Aasian välille.

Maailman kärkikastiin kuuluvilla supertietokoneresursseilla pystytään jatkossakin turvaamaan suomalaisen ja eurooppalaisen huippututkimuksen taso ja lisäämään huippututkimusta Suomessa ja Eurooppassa.

Ekotehokas datakeskussysteemi Kajaanissa

Kajaanin etuina ovat uusiutuvan energian käyttö sekä mahdollisuus lämminvesijäähdytykseen, jonka ansiosta hukkalämpöä voidaan hyödyntää Kajaanin kaukolämpöverkossa ja siten vähentää kustannuksia ja hiilijalanjälkeä. CSC:n datakeskuksen etuna on myös vesivoimalla tuotetun ympäristöystävällisen ja edullisen sähkön riittävä saatavuus.

CSC:n Kajaanin datakeskus sopii erinomaisesti datakeskusekosysteemien luomiseen, koska se on mukautettavissa suuria laitteistoasennuksia ja -laajennuksia tai muita potentiaalisia infrastruktuureja varten. Datakeskuksen luotettavat ja nopeat tietoliikenneverkot on suunniteltu suurteholaskentaa varten. Lisäksi Kajaaniin on mm. Kajaanin ammattikorkeakoulun myötä keskittynyt data-analytiikan osaamista ja lukuisia ICT-alan yrityksiä.
 

Lue lisää:

Eurooppalainen yhteistyö raivaa tilaa huippututkimukselle

www.lumi-supercomputer.eu