Suomalainen opiskelijajoukkue Revontuli sijoittui kolmanneksi opiskelijoiden supertietokonekilpailussa

Kuva: Adobe Stock

Suomalainen opiskelijajoukkue Revontuli sijoittui kolmanneksi opiskelijoiden supertietokonekilpailussa

CSC lähetti Suomen ensimmäisen joukkueen kansainväliseen Student Cluster -kilpailuun (SCC), jonka finaali järjestettiin 4.-6. marraskuuta. Joukkue Revontuli sijoittui kokonaiskilpailussa kolmanneksi 10 yliopistojoukkueen joukossa ja voitti kilpailun ensimmäisen osan HPL Hero Run Challengen. Muut joukkueet tulivat  Isosta-Britanniasta, Yhdysvalloista, Australiasta, Indonesiasta ja Kiinasta. Sekä voittajajoukkue että toiseksi sijoittunut joukkue tulivat Kiinasta, joka on perinteisesti ollut erittäin vahva SCC-kilpailussa.

“Kisa oli työläs kokonaisuutena ja finaalitaistelu hyvin kiireinen. Otimme kisaan kuitenkin pragmaattisen lähestymistavan ja lopputulokset olivat hyvät. Toivomme, että menestys johtaisi myös tulevaisuudessa suomalaistiimien lähettämiseen alan kisoihin”, kertoo Leopekka Saraste joukkueen puolesta.

SCC järjestetään vuosittain Supercomputing Conference -konferenssin yhteydessä (The International Conference for High Performance Computing, Networking, Storage, and Analysis). Tapahtuma, joka tänä vuonna järjestettiin Dallasissa 12.-18. marraskuuta, on suurin ja tärkein suurteholaskennan konferenssi. Kilpailussa kuuden perustutkinto-opiskelijan joukkueet suorittavat erilaisia laskentaan liittyviä tehtäviä omilla pienillä klustereillaan. Kilpailu kestää 48 tuntia ilman taukoja, eikä ulkopuolista apua sallita.

Revontuli koostui kuudesta opiskelijasta neljästä eri suomalaisesta yliopistosta ja yhdestä neuvonantajasta CSC:ltä. Revontuli-tiimi osallistui SCC-kilpailun virtuaaliseen IndySCC-versioon, jossa tiimit käyttivät järjestäjien tarjoamaa yhteistä pilvialustaa omien mikroklustereidensa sijaan.

Kilpailu oli virtuaalinen – CSC:n tiloissa Espoon Keilaniemessä sijaitsevaan koulutusluokkaan perustettiin työtila, jossa  joukkue pystyi tekemään yhdessä kilpailussa asetettuja tehtäviä. Joukkue suoritti tehtävät itsenäisesti, ilman neuvonantajan tai muun joukkueen ulkopuolisen apua.

Ennen loppukilpailua joukkueilla oli useita kotitehtäviä ja ennen kaikkea niin sanottu HPL Hero Run -haaste, 24 tunnin tehtävä, joka suoritettiin 25.-26. lokakuuta. HPL Hero Runin tavoitteena oli saavuttaa paras mahdollinen suorituskyky 300 noodin pilvipalvelimella Linpack-vertailumittarilla mitattuna. Revontuli-joukkue hallitsi kilpailua 144 Tflopsin tuloksella (Teraflop/s tarkoittaa biljoonaa laskutoimitusta sekunnissa), kun seuraavaksi paras tiimi saavutti vain 109 Tflopsia.

Finaalissa joukkue työskenteli ennakkoon ilmoitetuilla NAMD- ja MiniVite-sovelluksilla, sekä HPCG-sovelluksella, joka oli niin sanottu mysteerisovellus eli se ilmoitettiin vasta finaalin alettua.

"Olemme tietenkin erittäin tyytyväisiä joukkueen suoritukseen, varsinkin kun tämä oli ensimmäinen yrityksemme. Joten onnittelut kavereille hyvin tehdystä työstä! Oli erittäin hienoa nähdä, miten he hyödynsivät erilaisia vahvuuksiaan ja taitojaan ja hallitsivat kilpailun vastuun ja työn jakamisen. Ensisijainen tavoitteemme oli lisätä tietoisuutta suurteholaskennasta perustutkinto-opiskelijoiden keskuudessa, ja joukkueen menestys oli suloinen bonus. Teemme tämän ehdottomasti uudestaan!" sanoo Jussi Heikonen, yksi joukkueen valmentajista CSC:llä.

Joukkue Revontuli

Niklas Halonen, sähkötekniikka, Aalto yliopisto
Leopekka Saraste, fysiikka, Helsingin yliopisto
Huy Trinh, tietotekniikka, matematiikka, Tampereen yliopisto
Roope Salmi, tietotekniikka, Helsingin yliopisto
Ilmari Vahteristo, tietotekniikka, LUT-yliopisto
Matias Zwinger,  tietotekniikka, Aalto yliopisto
Jussi Enkovaara, joukkueen neuvonantaja, CSC:n vanhempi HPC-asiantuntija
 

Lisää tästä aiheesta » Siirry sisältöihin ja uutisiin »

Tommi Kutilainen

Kirjoittaja on työskennellyt muutaman vuosikymmenen CSC:n viestinnässä ja on erityisen kiinnostunut kaikesta. Twitter: @TommiKutilainen

Jussi Heikonen

Kirjoittaja on kehityspäällikkö CSC:llä ja  työskentelee suurteholaskennan ja resurssien hallinnan parissa