CSC:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle uudeksi biopankkilaiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

CSC:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle uudeksi biopankkilaiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

CSC lausui sosiaali- ja terveysministeriön luonnoksesta uudeksi biopankkilaiksi. CSC:n näkemyksen mukaan biopankkilaki on tärkeä askel koko terveysalan kannalta.

CSC:n mielestä luonnoksessa on ansiokkaasti kiinnitetty huomiota etenkin biopankkiaineistojen tietoturvalliseen käyttöön ja näytteenantajan oikeuksiin. Pitkän aikavälin vaikutuksia on, että Suomen terveydenhuollon toimintakyky esimerkiksi diagnostiikassa säilyy ja paranee. Laki luo myös uusia mahdollisuuksia perustutkimukselle, joka on kaikkien uusien innovaatioiden taustalla.

Biopankkien data muodostaa tärkeän tietosisällön myös European Health Data Space:ssa (EHDS), jos yhteentoimivuus ja pääsy dataan voidaan toteuttaa sen prosessointia tukevissa tietojärjestelmissä. Toteutuakseen terveysalan kasvustrategia vaatii datan lisäksi toimivan datainfrastruktuurin palveluineen. Kajaaniin sijoitettavan, maailman tehokkaimpiin kuuluvan LUMI-supertietokoneen ja siihen liittyvän data-alustan, korkeatasoisen kansallisen data- ja laskentainfrastruktuurimme sekä erinomaisen dataaineistojen käsittelyn osaamisen ansiosta Suomella on maailmanluokan edellytykset arkaluonteisen datan tietoturvalliseen käsittelyyn ja suurta laskentatehoa vaativan huippututkimuksen toteuttamiseen.

CSC katsoo, että biopankkilain uudistamisen yhteydessä tulee kiinnittää huomiota biopankkidatan tallentamiseen ja käsittelyyn FAIR-periaatteiden (löydettävä, saavutettava, yhteentoimiva, uudelleenkäytettävä) mukaisesti, jotta datan käyttö ja aineistojen yhdisteleminen ylipäätään olisi mahdollista. Dataan liittyvän tiedon eli metadatan tulee olla kaikissa biopankeissa yhdenmukaista, jotta tietolupaviranomaisen luvitusprosessi on sujuva. 

CSC:n näkeymyksen mukaan kansallisen tietolupaviranomaisen resursseja tulee merkittävästi vahvistaa. Yleisesti datan käyttömahdollisuudet ja markkinat ovat laajempia, monimutkaisempia ja vuorovaikutukset vaikeammin mallinnettavissa, kuin mitä etukäteen voidaan ennustaa. Lain tavoitteiden saavuttamiseen vaaditaan kansallinen yhteentoimiva palveluekosysteemi, sekä aikaa, resursseja ja poikkihallinnollista yhteistyötä sen rakentamiseen.

CSC kantaa huolta biopankkilain ja siihen liittyvien lakien nopeasta voimaantulosta sekä lain tavoitteiden ja laissa määriteltyjen vaatimusten täyttämiseen tarvittavista resursseista. Jotta biopankkien datanhallinta ja tietolupaviranomaisen luvitusprosessi toimisi laissa ja sen valmistelutyössä kuvatulla tavalla, tarvitaan merkittäviä panostuksia tietojärjestelmien suunnitteluun, kehittämiseen, ja jatkossa ylläpitämiseen ja päivittämiseen.