Innostavimmat työpaikat -tunnustus jälleen CSC:lle

Innostavimmat työpaikat -tunnustus jälleen CSC:lle

CSC on saavuttanut Innostavimmat työpaikat -tunnustuksen. Henkilöstötutkimustamme toteuttava tutkimusyhtiö Eezy Flow myöntää henkilöstötutkimustulosten perusteella organisaatioille luokituksia (C-AAA). Parhaisiin luokituksiin yltäneet organisaatiot saavat Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen. CSC:lle myönnettiin tämä tunnustus nyt toista kertaa.

CSC sai Suomen Innostavimmat työpaikat 2022 -tunnustuksen   

Henkilöstön tyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuoden 2022 alussa ja siihen vastasi 86,2 prosenttia CSC:n työntekijöistä. Tutkimuksen useista eri kysymyksistä koostettu PeoplePower -indeksiluku oli 74,3. Luku nousi hiukan edellisestä, vuonna 2020 toteutetusta mittauksesta. CSC:n henkilöstö on erityisen tyytyväistä lähimiestyöhön, tiedon kulkuun tiimeissä ja esimiesten kykyyn antaa palautetta. Myös palkitseminen koetaan oikeudenmukaiseksi ja CSC:tä ollaan valmiit suosittelemaan työpaikkana.

”Olen iloinen, että olemme kyenneet pitämään yllä ja jopa hieman parantamaan henkilöstön tyytyväisyyttä huolimatta kahdesta vuodesta koronapandemian keskellä. Henkilöstömäärämme on kasvanut vahvasti myös pandemian aikana, joten olemme onnistuneet toivottamaan myös uudet työntekijät tervetulleiksi poikkeusoloissa ja etäyhteyksin. Tämä on osoitus hyvästä lähiesimiestyöstä ja vahvasta organisaatiokulttuurista, jotka molemmat nousivat esiin myös tutkimuksen tuloksissa”, CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski sanoo.  

”Innostavimmat työpaikat -tutkimus on tärkeä henkilöstöjohtamisen kehittämisen työkalu. Tunnistamme myös kehittämistä vaativat osa-alueet. Tutkimusten tulosten läpikäynti ja analysointi sekä kehittämistoimien pohdinta jatkuvat seuraavaksi niin koko CSC:n kuin yksittäisten ryhmien tasolla. Olen kuitenkin erittäin iloinen tuloksista, jotka osoittavat, että CSC on hyvä työpaikka”, toteaa CSC:n henkilöstöpäällikkö Marie Gästrin-Aarvala.'

Lue lisää CSC:stä työpaikkana ja katso avoimet tehtävämme

Lisätietoja:

Marie Gästrin-Aarvala
Puhelin 09 457 2422
marie.gastrin-aarvala@csc.fi