Vipuvoimaa tekoälystä

Vipuvoimaa tekoälystä

Tekoälyn odotetaan nousevan yhdeksi merkittävimmistä yhteiskuntaa tulevaisuudessa muokkaavista teknologioista. Tekoälyn käyttö esimerkiksi lääketieteessä ja liikenteessä tarjoaa meille uusia mahdollisuuksia ratkaista ongelmia ja tehdä elämästä sujuvampaa. Tekoäly tulee myös muuttaamaan työelämää tekemällä entistä enemmän sille soveltuvia rutiininomaisia tehtäviä. Suomella on loistava mahdollisuus parantaa kilpailukykyään kehittämällä erilaisia tekoälyn sovelluksia.

Tekoäly voi auttaa löytämään uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin

Tekoälyn potentiaali on suuri sekä tieteessä että kaupallisesti. Tekoäly pystyy jo nykyisin joissain tapauksissa tunnistamaan sairauksia aikaisemmassa vaiheessa kuin ihminen ja tukemaan lääkäreitä tarkempien diagnoosien tekemisessä. Sitä voidaan hyödyntää lisäksi sairauksien seurannassa, lääkeainetutkimuksessa, yksilöllisen ja parhaan hoitomuodon määrittämisessä ja käytännön hoitotyössä.

Tekoälylle povataan suurta roolia myös ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Sen avulla voidaan optimoida energiankäyttöä ja kehittää puhtaampia tapoja tuottaa energiaa. Liikennejärjestelmien kehittäminen sujuvammiksi vähentää myös päästöjä. Tekoälyn hyödyntäminen voi johtaa vähäpäästöisempään, terveempään ja paremmin toimivaan maailmaan.

Tekoäly tukee Suomen kilpailukykyä

Tekoälyllä on tieteellisen potentiaalin lisäksi myös monia kaupallisia sovelluksia. Tekoälyn sovellukset voivat tehdä, ja ovat jo tehneetkin elämästämme sujuvampaa ja helpompaa. Samalla tekoälyn kehitys avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia myös suomalaisille yrityksille.

Suomi pyrkii olemaan tekoälyn edelläkävijä, ja meillä onkin siihen hyvät lähtökohdat. Tekoälyä on otettu käyttöön laajasti sekä yrityksissä että julkisella sektorilla. Meillä on myös useita start-upeja, joiden liiketoiminta perustuu tekoälyn menetelmien hyödyntämiseen.

Suomessa tehdään tiivistä yhteistyötä yritysten ja korkeakoulujen välillä, mikä edistää tekoälyyn perustuvien innovaatioiden syntymistä. Esimerkkejä monialaisesta yhteistyöstä ovat muun muassa Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n perustama tekoälykeskus FCAI sekä Pirkanmaalla toimiva AI Hub Tampere.

Videot

Aleksi Kallio ja Apurva Nandan kertovat tekoälystä CSC:llä

Katso video YouTubessa »

Latest blogs and articles

More insights

Up to 20% of LUMI’s resources will be available to industry and SMEs

LUMI is a unique opportunity for companies for developing R&D activities and boosting innovation

Up to 20% of LUMI’s resources will be available to industry and SMEs. Using this capacity is a remarkable opportunity for Finnish industrial life and for the whole society.

Read More »

LUMI provides new opportunities for artificial intelligence research

Researcher Kimmo Kartasalo from Tampere University is very familiar with the requirements of artificial intelligence applications. Kartasalo believes that LUMI supercomputer and its huge computing capacity will open up a lot of different research opportunities, for example, in research utilizing AI.

Read More »

Suurtehokvanttilaskenta – lähentymistä luvassa

Kvanttilaskenta on tulevaisuuden HPC-ekosysteemien kulmakivi. LUMI-supertietokone yhdistää HPC-asiantuntemusta poikkeuksellisella tavalla, joten on korkea aika tehdä sama myös eurooppalaisen kvanttiosaamisen alalla.

Read More »

Digital policy in the EU – what lies ahead?

The EU’s digital policy has been a hot topic lately. Last week the European Commission published three significant strategies concerning digitalization, artificial intelligence and data.

Read More »