CSC ja LUMI mukana Heurekan Tekoäly – Me, Myself & AI -näyttelyssä

CSC ja LUMI mukana Heurekan Tekoäly – Me, Myself & AI -näyttelyssä

Tiedekeskus Heurekan uusi päänäyttely käsittelee tekoälyn kehittämisen perusteita, ihmisen ja tekoälyn ohjaamien robottien vuorovaikutusta sekä tekoälyn kehityksen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Näyttely on esillä 3–5 vuotta ja se tulee tavoittamaan esilläoloaikanaan yli miljoona Heurekan kävijää. CSC on mukana mm. LUMI-supertietokone-esittelyllä ja erilaisilla tapahtumilla työpajoin ja esityksin. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä tekoälystä sekä innostaa ja tukea suomalaisia nuoria tekoälyosaamisen ja suurteholaskennan pariin.

Tekoäly-näyttelyssä kävijät vierailevat tekoälyn parissa työskentelevän Tieteilijän kodissa, pihassa ja työpajassa. Työpajassa pääsee tutustumaan LUMI-supertietokoneen toimintaan ja datakeskukseen.

CSC tukee yhteistyön avulla tekoälyosaamisen kehittämistä ja tekoälyyn liittyvien kysymysten ymmärrystä Suomessa. CSC:n tavoitteena on saada lapsia ja nuoria innostumaan laskennallisesta tieteestä ja siihen liittyvistä opinnoista, sillä nuorten kiinnostus on avainasia sille, että Suomessa on jatkossakin alan asiantuntijoita.

Tekoäly ja suurteholaskenta yhdessä mahdollistavat tieteellisiä läpimurtoja. Supertietokoneita ja erittäin suurta laskentatehoa sekä tekoälykapasiteettia tarvitaan huippututkimuksen tekoon monilla data- ja laskentaintensiivisillä tieteenaloilla, esimerkiksi lääkeainetutkimuksessa ja ilmastotieteissä. LUMI-supertietokone on Euroopan tehokkain ja yksi edistyneimmistä alustoista tekoälylle.

Tekoälyjärjestelmät perustuvat suuria datamassoja hyödyntävään ja tehokasta laskentakapasiteettia vaativaan koneoppimiseen. LUMI kytkee yhteen laskentakapasiteetin, tekoälyn menetelmät, erityisesti syväoppimisen, perinteiset laajan skaalan simulaatiot sekä suurten datamassojen hyödyntämisen – ratkaisemaan samanaikaisesti yhtä haastetta.

Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat CSC:n lisäksi Efima Oy, Finnish Center for Artificial Intelligence FCAI, Futurice, Gofore Oyj, Helsingin yliopisto, KOKO – korkeasti koulutettujen kassa, Microsoft, Nokia, Solita Oy, Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ja Tekniikan Akateemiset TEK.

Tutustu Tekoäly – Me, myself and AI -näyttelyyn