EU-hankkeessa kehitetään digitaalisia ratkaisuja tukemaan yksilöiden jatkuvaa oppimista

EU-hankkeessa kehitetään digitaalisia ratkaisuja tukemaan yksilöiden jatkuvaa oppimista

Näin eduskuntavaalivuoden 2019 käynnistyessä koulutuspoliittisen keskustelun keskiössä on jo hyvän aikaa ollut jatkuvan oppimisen mahdollistaminen kansalaisille.

Työelämän alati muuttuessa yhteiskunnan tulisi yhä joustavammin tarjota mahdollisuuksia kansalaisten uudelleenkouluttautumiseen (re-skilling). Toisaalta yhä suuremmaksi on kasvamassa myös tarve tukea työelämässä tapahtuvaa osaamisen kehittämistä (up-skilling). Lineaaristen ja aikaisemmin usein erillisten opinto-ja työurien sijaan tulevaisuudessa opiskelu ja työnteko limittyvät entistä tiiviimmin.

 
"Jatkuvasta oppimisesta puhutaan jo seuraavana koulutusreformina."
 

Ylipäätään aikuisväestön osaamisen elinikäisestä kehittämisestä on nuorten kouluttamisen rinnalla tulossa yhä tärkeämpi yhteiskunnallinen kehittämiskohde. Jatkuvasta oppimisesta puhutaan jo seuraavana koulutusreformina. Koulutusasteiden välinen yhteistyö tulee siis tulevaisuudessa tiivistymään entisestään ja yhteentoimivien IT-palveluiden tarve kasvaa.

Ratkaistavia kysymyksiä on kuitenkin vielä paljon: eikä vähäisimpänä rahoitusmallit. Kiinnostavaa on myös nähdä, missä määrin uudenlaisten digitaalisten palveluiden tukemana voidaan tehdä jo pitkään juhlapuheena olleesta elinikäisestä oppimisesta todellisuutta ja jokaisen kansalaisen arkea.


Henkilökohtainen osaamisprofiili oman osaamisen kehittämisen ytimenä

CSC koordinoi parhaillaan Euroopan komission DG Connect -pääosaston rahoittamaa Compleap-nimistä EU-hanketta, jossa rakennetaan ratkaisuja tähän hyvin ajankohtaiseen jatkuvan oppimisen tarpeeseen.

Yhteistyössä konsortion muiden partnereiden – Opetushallituksen, Oulun yliopiston, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian ja Hollannin opetusministeriön alaisen erillisosasto DUOn kanssa – ollaan suunnittelemassa muun muassa uudenlaista, koulutusasterajat ylittävää digitaalista osaamisprofiilia ja sen prototyyppiä.

 
"Digitaalinen osaamisprofiili kokoaisi yhteen tällä hetkellä hyvin sirpaleisesti useisiin erilaisiin, usein koulutusastekohtaisiin profiileihin kootun tiedon."
 

Kansallisiin koulutustarjontapalveluihin kuten Suomessa Opintopolku.fi yhteyteen kytkettynä tämän kaltainen palvelu tukisi merkittävästä yksilöä opinto- ja urapolkujen suunnittelussa eri elämänvaiheissa. Nykyistä räätälöidymmän ja personoidumman palvelun kautta yksilön olisi helpompi löytää itselleen soveltuvaa tutkintokoulutusta ja tulevaisuudessa myös muita pienempiä opintomoduuleja kuten tutkinnonosia tai osaamismerkkejä.

Digitaalinen osaamisprofiili kokoaisi yhteen tällä hetkellä hyvin sirpaleisesti useisiin erilaisiin, usein koulutusastekohtaisiin profiileihin kootun tiedon. Siten se tukisi myös esimerkiksi opinto- ja uraohjaustyötä tekevien arkea vapauttaessaan aikaa esimerkiksi henkilökohtaiseen ohjaukseen sen sijaan, että joudutaan kartoittamaan yksilön lähtötilanne toistuvasti uudelleen.

Uuden palvelun prototyypin kehittäminen on hyvässä vauhdissa. Palvelua esiteltiin laajalle ja monipuoliselle sidosryhmällemme seminaarissamme Opetushallituksessa 4. joulukuuta.


Yhteistyötä yli hallinto- ja koulutusasterajojen

Varsinaisen yksilön osaamisen kehittämistä tukevan työkalupakin kehittelyn rinnalla Compleap-hankkeessa rakennetaan myös laajempaa kokonaiskuvausta jo olemassa olevien digipalveluiden ekosysteemistä. Kokonaisarkkitehtuurimenettelyn ja mallintamisen avulla pyritään siis tekemään näkyväksi digipalveluiden kokonaiskuvaa ja siten edistämään palveluiden yhteentoimivuutta.

Arkkitehtuurityön tavoitteena on tuottaa EU-tasolle viitekehys, joka voisi tukea digitaalisten palveluiden kehitystyötä niin EU-tasolla kuin yksittäisissä jäsenvaltioissa.

Suomen osalta jo tähän mennessä tehty työ on osoittanut, että kokonaisarkkitehtuuriajattelun ja yhteisten visualisointien kautta voidaan hallinnon- ja koulutusasterajat ylittävää yhteistyötä sujuvoittaa ja yhteentoimivuutta edistää. Näin voidaan rakentaa maailmaa, jossa eri toimijat yhdessä tuottavat palvelukokonaisuutta sen tärkeimmän eli elinikäisen oppijan parhaaksi sen sijaan, että yksittäisiä palveluita kehitettäisiin irrallaan, toisten tekemisistä tietämättömänä tai siitä välittämättä.

Vuoden 2019 lopulla päättyvässä hankkeessa kehitettäviä ratkaisuja tullaan pilotoimaan kuluvan vuoden aikana Suomessa ja kansainvälisesti. Hankkeen etenemistä voi seurata verkkosivuilla sekä Twitterissä @comp_leap.


Lisätietoja:

Antti Laitinen
projektipäällikkö, CSC
p.050 381 8669
antti.laitinen(at)csc.fi
 

Julkaistu alunperin 06.02.2019.

BLOGIN KUVA: THINKSTOCK

Lisää tästä aiheesta » Siirry sisältöihin ja uutisiin »

Antti Laitinen

Kirjoittaja on elinikäisen oppimisen nimiin vannova, IT-talossa työskentelevä filosofian maisteri, opettaja ja opinto-ohjaaja.

antti.laitinen(at)csc.fi