Korkea motivaatio, yhdessäolo ja laadukas opetus – niistä on suurteholaskennan kesäkoulu tehty

Korkea motivaatio, yhdessäolo ja laadukas opetus – niistä on suurteholaskennan kesäkoulu tehty

Suurteholaskennan kesäkoulu on jo konkari lajissaan: vuodesta 2010 lähtien CSC on järjestänyt ohjelmointiin, rinnakkaislaskentaan ja koodioptimointiin keskittyvää kurssia, joka kerää vuosittain osallistujia ympäri maailmaa oppimaan lisää, jakamaan tietoa ja viihtymään muiden samojen teemojen parissa työskentelevien kanssa. Kesäkoulun lavasteena toimi jälleen luonnonhelmassa, Pitkäjärven kainalossa sijaitseva Solvallan leirikeskus Espoon Nuuksiossa. Tänä vuonna kurssilaiset saivat kokea myös Suomen kesän laidasta laitaan aina piiskaavasta sateesta hellivään ja hikoiluttavaan helteeseen.

Nuuksioon saapuminen on aina mukavaa. Ihmiset ovat hyväntuulisia ja ahkeroivat mielellään erilaisten suurteholaskentaan liittyvien ja sitä sivuavien pulmien parissa. Suurinta huolta aiheuttavat lähinnä melontapäivän sää tai se, riittääkö aika tehtävän ratkaisemiseen, kun sauna odottaa ja jossakin väissä olisi nukuttavakin.

Kesäkoulun opintotarjonta on perustavanlaatuista, mutta samalla opetuksessa reagoidaan myös ajankohtaisiin teemoihin.

– Pääpaino on perusasioissa, mutta kyllä sisältö on vuosien saatossa elänyt paljonkin ja siinä on pyritty huomioimaan kulloisenkin ajankohdan teemoja, nyökyttelee CSC:n koulutuspäällikkö Jussi Enkovaara.

– Ensi vuodeksi on jo mietinnässä pari pientä uutta asiaa, mutta julkisesti niistä ei voi kertoa vielä sen enempää…
 

Videolla koulutuspäällikkö Jussi Enkovaara kertoo vuotuisesta suurteholaskennan kesäkoulusta.
 

Enkovaara siirtyy elokuun aikana suurteholaskennan tehtäviin sovellusasiantuntijaksi ja koulutuspäällikön ohjat ottaa Tiina Leiponen.

– Kesäkoulu on upea konsepti, josta voimme olla ylpeitä. Sitä kehitetään jatkossakin huolella ja hartaudella, vakuuttaa uusi koulutuspäällikkö.


Karjankasvatuksesta Saturnuksen renkaisiin

Tänäkin vuonna kesäkouluun saapui osallistujia ympäri maailman. Daragh Matthews, postdoc irlantilaisesta Irish Cattle Breeding Federation -organisaatiosta osallistui kesäkouluun oppiakseen lisää rinnakkaislaskennasta, jota hän kertoo tarvitsevansa työssään rutiininomaisten prosessien vauhdittamiseen. Videolta kuulet lisää Matthewsin ajatuksia kesäkoulusta sekä siitä, mikä on hänen mielestään ollut parasta yhdeksän Nuuksiossa vietetyn päivän aikana.
 


Argentiinalainen Annabella Mondino Llermanos viimeistelee väitöskirjaansa astronomiasta Oulun yliopistossa. Hän osallistui kesäkouluun saadakseen vinkkejä tutkimussuunnitelmansa toteuttamiseen. Mondino Llermanosin tutkimus käsittelee Saturnuksen renkaita, ja tutkimustyö vaatii supertietokoneiden käyttöä. Videolla Mondino Llermanos avaa hieman tutkimusaihettaan ja kertoo, kenelle ja miksi hän suosittelee kesäkoulua.
 


Koukussa kesäkouluun

Paitsi opiskelijat myös kouluttajat viihtyvät kesäkoulussa.

– Tunnelma ja Solvallassa tapahtuva ryhmäytyminen on joka vuosi yhtä hienoa. Fiilis siitä, että osallistujat oppivat paljon tuon puolentoista viikon aikana, on erittäin palkitseva, kertoo Enkovaara.

Mika Jalava osallistui kesäkouluun ensimmäistä kertaa viime vuonna. Tuolloin hän oli opiskelija muiden joukossa, mutta tänä vuonna hän palasi Nuuksioon koulutusassistentin roolissa. Jalava viimeistelee väitöskirjaansa Aalto-yliopistossa ja haki viime vuonna kesäkoulusta apua ruuantuotannon resurssitarpeiden tutkimuksessa tarvittavien isojen spatiaalisten optimointimallien ajamiseen. Ennen osallistumista hän ehti kuitenkin keksiä tavan muokata koodia niin, että se pyöri pienemmässäkin koneessa. Kesäkoulukokemus ei kuitenkaan hänen mukaansa ollut turha – päinvastoin.

Mika Jalava osallistui kesäkouluun viime vuonna opiskelijana. Tänä vuonna hän toimii koulutusassistenttina.

Jalava kertoo hyötyneensä eniten versionhallinnan vinkeistä, jotka muuttivat ja tehostivat jokapäiväistä koodaamista. Hän oli alun perin hakenut kesäkouluun muiden oppien perässä eikä ollut osannut ajatella tarvitsevansa tätä taitoa, mutta oli tyytyväinen siihen, että laaja tarjonta kattoi myös muita työskentelyä tukevia oppitunteja. Kun häntä pyydettiin assistentiksi täksi kesäksi, vastausta ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

– Hienointa kesäkoulussa on opiskelun, liikkumisen ja yhdessäolon yhdistäminen. Motivaatio on korkealla – täällä ei olla vain kuluttamassa aikaa. Keskeistä on myös opettajien hyvä koulutustaito ja ryhmän tuki: eri tasoiset opiskelijat tukevat toisiaan ja edistyneemmät jakavat tietämystään, jolloin oppiminen tehostuu, Jalava pohtii.

Assistentin rooli on pitänyt sisällään käytännön järjestelyiden lisäksi opiskelijoiden avustamista harjoitustehtävissä, luennoimista C-ohjelmointikielestä sekä Nuuksio-kierroksen vetämisen. Oppien kertaaminen vuoden jälkeen ei sekään ole ollut pahitteeksi.

– Vaikka rooli on tänä vuonna uusi, täällä viihtyy ihan yhtä lailla, Jalava toteaa tyytyväisenä.

Kesäkouluun voi totisesti jäädä koukkuun. Seija Sirkiä, vanhempi sovellusasiantuntija CSC:ltä, on ollut kahtena vuotena Solvallassa luennoimassa. Ennen ensimmäistä vuottaan hän oli käynyt kerran seuraamassa opetusta.

– Kesäkoulu vaikutti mainiolta. Piti enää keksiä, miten pääsen itsekin mukaan, hän nauraa.

– Vastaavanlaisia suurteholaskentaan keskittyviä kesäkouluja on maailmalla vain muutama, ja tällainen sisältö on aika erityistä, Sirkiä lisää.
 

Kuppi kahvia tai teetä virkistää opiskelun lomassa – suurteholaskennan kesäkoulu -kupista tietenkin.

 

Fakta
CSC Summer School in High-Performance Computing 2018

  • Järjestettiin 26.6.–4.7.,yhdeksättä kertaa Espoon Nuuksiossa
  • Suurteholaskennassa tarvittavaan ohjelmointiin ja järjestelmiin perehdyttävä kurssi, johon kuuluu myös vapaa-ajan aktiviteetteja, urheilua ja ajatustenvaihtoa muiden, samoista teemoista kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa
  • Majoittautuminen tapahtuu 1–2 hengen huoneissa
  • Soveltuu hyvin eri tieteenalojen opiskelijoille, jatko-opiskelijoille ja aloitteleville tutkijoille, jotka käyttävät suurteholaskennan resursseja työssään
  • Opetuskieli on englanti
Lisätietoa: Koulutuskalenteri 2018–2019

 


Kuvat: Pinja Ahola/CSC

 

Julkaistu alunperin 13.08.2018.

Lisää tästä aiheesta » Siirry sisältöihin ja uutisiin »

Pinja Ahola