Data ja analytiikka koulutuksen tukena ja kehittämisessä

Data ja analytiikka koulutuksen tukena ja kehittämisessä

Oppimisanalytiikan kaltaisen teknologian avustaman oppimisen mahdollisuudet ovat tällä hetkellä ajankohtainen aihe tutkimuksen ja kehityksen kohteena. Kasvavassa käytössä ovat erilaiset personoidun osaamisen kartoittamisen ja osoittamisen palvelut sekä osaamisen arviointiratkaisut, jotka hyödyntävät tekoälyä automatisoituun arviointiin.

Tiedolla johtaminen

Jatkuvan oppimisen mallin tärkein ohjausvoima on tieto. Dynamiikka perustuu esteettömiin tietovirtoihin, esteettömään pääsyyn ajantasaiseen tietoon, tiedolla johtamiseen sekä tiedon tekoälyavusteiseen täsmäosuvuuteen, esimerkiksi yksilöiden osaamisprofiilista tai työpaikkojen osaamistarpeista.

Yhteiset tietoalustat ja niiden päälle rakentuvat palaute-, analytiikka-ja visualisointipalvelut tukevat jatkuvan oppimisen toteutuksen tiedolla johtamista.

Tiedolla johtamisessa oleellista on myös mahdollistaa opintotietojen tutkimuskäyttö joko suostumuksen kautta tai anonymisoituna tietovarantona. Tähän liittyy analytiikka osana oppijalle, koulutuksen järjestäjälle ja yhteiskunnalle tarjottavaa palvelua. Yhteinen tietopohja luo edellytyksiä myös laajemmalle hyödyntämiselle sekä kaikkien koulutusasteiden julkiselle kehittämiselle.

Oppimisanalytiikka

Oppimisprosessista kertyvä data on analytiikan keinoin käytettävissä muun muassa oppimisen itsesäätelyn ja tiedolla johtamisen tueksi.

Oppimisanalytiikan avulla voidaan esimerkiksi havaita ja ratkaista ongelmia opetuksen järjestämisessä ja ehkäistä opintojen keskeyttämistä.  Se mahdollistaa analytiikkaa hyödyntäen esimerkiksi oppijan mukaiset pedagogiset valinnat ja optimoi opiskelun ohjaukseen liittyvää viestintää oppimisen vaiheeseen perustuen.

Käynnissä on runsaasti hankkeita, ja kansallisesti sekä kansainvälisesti etsitään yhteisiä toimintamalleja muun muassa datan eettiseen käyttöön.

Videot

Jatkuva oppiminen ja datanhallinta, Kimmo Koski, toimitusjohtaja, CSC

Katso video YouTubessa »

Oppimisanalytiikka -webinaari

Katso webinaari YouTubessa »

Uusimmat blogit ja artikkelit

Lisää sisältöjä

Digitaalisuus lisää opiskelijan joustoja ja laajentaa huikeasti kurssitarjontaa

Digitaalisuus mahdollistaa korkeakoulujen aiempaa laajemman opetusyhteistyön. Opiskelijalle se tarjoilee jopa koko maailmanlaajuisen opintovalikoiman ja avaa tietä elämänmittaiseen opintopolkuun.

Lue lisää »

Kohti yhteisiä oppimisalustoja

Oppimisen verkkotyökalujen käytössä on otettu vahvoja askeleita eteenpäin. Digiopetus on läsnä kaikessa opiskelussa ja oppimisen verkkotyökalujen käyttö on edistynyt myös pandemian aiheuttaman digiloikan jälkeen.

Lue lisää »

Puoli vuotta pandemiaa - 6500 vuotta kohtaamisia etänä Funet Miitti -palvelussa

Syyslukukauden alkaessa korkeakoulut ovat alkaneet hyödyntämään opetusteknologiaa vielä kevättä laajemmin.

Lue lisää »

Elmerin hyvästit koulutusluokalle

Joskus pakon alla tehdyt muutokset voivat osoittautua paremmiksi kuin alkuperäiset suunnitelmat. Huomasimme tämän vuosi sitten, kun COVID19-pandemia tuli ja sotki totutut kuviot. Päädyimme ajasta ja paikasta riippumattomaan tapaan toimia, joka on monessa suhteessa ylivoimainen, ja sopii täydellisesti tieteen avoimuuteen ja rajattomuuteen.

Lue lisää »