null En minä silloin 70-luvulla ajatellut, että tässä on nyt eläkepaikka

Leila Pohjolainen aloitti vuonna 1976 työt Univac 1108 -keskuskoneen parissa. Kuva: CSC:n arkisto

"En minä silloin 70-luvulla ajatellut, että tässä on nyt eläkepaikka"

Heta Koski

Kun parikymppinen Leila Pohjolainen aloitti vuonna 1976 työt Valtion tietokonekeskuksen Käyttötoimisto 2:ssa Univac 1108 -keskuskoneen parissa, hän ei voinut kuvitellakaan viihtyvänsä saman työnantajan palveluksessa eläkevuosiin saakka. Työuransa aikana Leila on seurannut aitopaikalta CSC:n kasvua pienestä VTKK:n yksiköstä yhdeksi Euroopan merkittävimmistä tieteen tietotekniikan keskuksista.

"Minulla on ollut mukavia ja rentoja esimiehiä, jotka ovat antaneet vapauden työskennellä itsenäisesti." 40 vuotta CSC:llä työskennellyt Leila Pohjolainen

"Enhän minä itseasiassa koskaan hakenut töihin CSC:lle, tai edes Käyttötoimisto 2:een," Leila muistelee naurahtaen. "VTKK:ssa oli auki kaksi paikkaa - toinen IBM-koneiden ylläpitoon, toinen Univac-puolelle. Koska olin työskennellyt aiemmin IBM-koneiden kanssa, laskeskelin, että sieltä puolelta olisi mahdollista saada työpaikka. Pääsin haastatteluun, kävin soveltuvuustesteissä ja sain ilmoituksen, että minut on hyväksytty taloon. Ensimmäisenä työpäivänä sain tietää, että tehtäväni onkin Univac-toimistossa!"

Leilalle yllätys sopi kuitenkin hyvin. Haasteita arkailematon nuori nainen ajatteli, ettei uuden oppiminen ole koskaan haitaksi. VTKK:lla oli maine hyvänä koulutustalona, josta oli helppo ponnistaa uralla eteenpäin. "Ajattelin, että olen tässä muutaman vuoden, sitten vaihto parempaan paikkaan, parempi palkka ja parempi asema. Minunhan piti olla oikea uraohjus! Ei tullut mieleen, että tässä se eläkepaikka on", Leila kertoo.  

Monitoiminaiseen on luotettu

Käyttötoimisto 2, tuttavallisemmin KT2, oli nuorten ja innostuneiden työntekijöiden paikka. "Kun minä aloitin, yksikön keski-ikä taisi olla vain 24. Olimme kaikki todella innoissamme tekniikan kehityksen tarjoamista uusista mahdollisuuksista, mutta keskinäinen kilpailu saavutuksista oli myös aika kovaa.", Leila muistelee.

Yhtään pahoillaan Leila ei kuitenkaan ole siitä, että työ CSC:llä osoittautui hänelle elämänuraksi. Ehkä hieman hämmästelee, että kuinkas tässä näin kävi. Syitäkin hän on ehtinyt pohtimaan: "Minulla on ollut mukavia ja rentoja esimiehiä, jotka ovat antaneet vapauden työskennellä itsenäisesti. Olen ollut aina vähän sellainen "Camel Boots" -tyyppi, tykännyt kulkea omia teitä ja tehdä sellaista, mitä meillä ei ole ennen tehty. Minuun on luotettu, ja siitä olen kiitollinen."

Leilan työuraa tarkastellessa tosin tuntuu siltä, että vain yhdestä urasta puhuminen on vähättelyä. Neljäänkymmeneen vuoteen mahtuu paljon: ohjelmoijana taloon tullut työmyyrä on vuosien varrella työskennellyt myös muun muassa suunnittelijana, talouspäällikkönä, helpdesk-päivystäjänä, tietoliikenneasiantuntijana, Funet CERT-tietoturvatiimin jäsenenä ja koulutusten organisoijana. Pääsipä hän aikoinaan asentamaan yhden ohjelman Suomen ensimmäiseen supertietokoneeseenkin (Cray X-MP).


Suomen ensimmäistä supertietokonetta (Cray X-MP) esittävä malli on nykyään nähtävillä Suomen Tietojenkäsittelymuseon näyttelyssä Jyväskylässä. Kuva: Heta Koski

"En ole yhden asian ihminen. Kyllästynkin nopeasti ja kun joku työ alkaa muuttua rutiiniksi, haluan vaihtaa. Sekin on ollut mahdollista CSC:llä, aloittaa useamman kerran ihan nollasta asti. Minulla on aina ollut ympärilläni ammattitaitoisia tiimejä, jotka ovat auttaneet minua", Leila kiittelee.

Omista "beibeistä" maltettava päästää irti

Pitkä työura saman työnantajan palveluksessa on Leilan mukaan ollut monin tavoin antoisaa: "On helppo toimia, kun tuntee yrityksen rakenteita ja ennen kaikkea asiakkaat hyvin. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että yhtä hommaa ei kenenkään pitäisi tehdä 7 vuotta kauempaa! Vaihtelu, vaikkakin saman talon sisällä, on erittäin tärkeää."

Uusien työtehtävien opettelu on tarkoittanut aina myös entisistä luopumista. "Liian tutuksi käyneet hommat on helppo siirtää toisille. On kuitenkin myös niitä mieluisia tehtäviä, joista on joskus vaikeampi päästää irti. Toivon, että olisin onnistunut irrottamaan otteeni "minun beibeistäni", olemaan kovasti neuvomatta, miten työt pitää tehdä ja antanut nuoremmille tilaa kasvaa vierelläni", Leila miettii.

Neljä vuotta Leila on ollut jo osa-aikaeläkkeellä. Viimeisiksi työtehtäviksi jäivät kouluttaminen, kurssien järjestäminen korkeakoulujen tietoturva-asiantuntijoille ja Funet CERT -tiimin päivystystehtävät. "Tietoturvapuolella töitä on koko ajan entistä enemmän. Kyse on jatkuvasta kilpajuoksusta "pahiksia" vastaan", Leila on havainnut.

Tavat muuttuvat, mutta hyvä henki säilyy

Pikkuinen keskustietokoneen käyttötoimisto on kasvanut usean sadan hengen kansainväliseksi edelläkävijäyritykseksi.

"Tapa asioida on tietenkin muuttunut valtavasti. Alussa kirjoitimme käsin koneiden käyttöohjeetkin, jotka sihteerit sitten kirjoittivat puhtaaksi ja joihin sitten taas tehtiin käsin korjauksia. Kirjepostia tuli paljon, ja asiakkaiden kanssa käytyä kirjeenvaihtoa on edelleen tallessa tuolta ajalta. Nykyisin moni aiemmin käsityötä vaatinut asia on automatisoitu, esimerkiksi haitta-ohjelmien etsiminen", Leila kertoo.


Leila oli aikoinaan nykyisen toimitusjohtajan Kimmo Kosken ensimmäinen huonetoveri CSC:llä. Kuva: Heta Koski

Onko alkuaikojen KT2:ssa ja nyky-CSC:ssä enää mitään samaa? "Kyllä sanoisin, että tässä hengessä on edelleen jotain samaa kuin silloin 70-luvulla. Ihmiset viihtyvät toistensa seurassa, vapaa-ajallakin.  Tehtävät voi hoitaa monella eri tavalla, kukin oman persoonansa mukaan, mutta kukaan ei selviä yksin. Yhdessä olemme enemmän", Leila toteaa.