Supertietokoneet hiilineutraaliksi – CSC:n datakeskus käy jatkossa Vattenfallin uusiutuvalla vesisähköllä

Supertietokoneet hiilineutraaliksi – CSC:n datakeskus käy jatkossa Vattenfallin uusiutuvalla vesisähköllä

Vattenfall ja CSC – Tieteen tietotekniikan keskus ovat solmineet sähkösopimuksen alkuperätakuusertifioidusta uusiutuvasta energiasta. Uusiutuva sähkö, jota Vattenfall CSC:lle toimittaa, on vesivoimaa.

Sopimuksen kohteena olevaa ekologista energiaa tarvitaan pyörittämään CSC:n Kajaanin datakeskuksen supertietokoneympäristöjä.

Modernitkin supertietokoneympäristöt kuluttavat runsaasti sähköä.  Niiden hiilijalanjälkeen voidaan kuitenkin vaikuttaa datakeskusten sijoituspaikalla. Kajaanin etuina ovat Vattenfallin uusiutuvan energian käyttö sekä mahdollisuus lämminvesijäähdytykseen, jonka ansiosta hukkalämpöä voidaan hyödyntää Kajaanin kaukolämpöverkossa. Siten saadaan myös kustannuksia pienemmäksi.

LUMI – Suomen ja koko Euroopan kilpailukyvyn puolesta

Ensimmäisenä vesisähkön saa käyttöönsä LUMI-supertietokone. LUMI on yksi kolmesta yhteiseurooppalaisen EuroHPC-hankkeen tulevista pre-eksa-supertietokoneista, joka sijoitetaan CSC:n Kajaanin datakeskukseen.

Ensi vuoden aikana valmistuva LUMI on käyttöönottohetkellään yksi maailman nopeimmista supertietokoneista.  

Toiminta-aikanaan 2021–2026 LUMI tulee palvelemaan eurooppalaista ja suomalaista tutkimus- ja innovaatiotoimintaa vahvistaen koko Euroopan kilpailukykyä sekä tieteellisten saavutusten mahdollisuuksia.

Supertietokone apuna taistelussa koronaa vastaan

Supertietokoneen tuomaa huippuluokan laskentatehoa tarvitaan huippututkimuksen tekoon monilla eri tieteenaloilla, esimerkkeinä näistä lääketiede, ilmastotiede ja tekoäly. Tämänhetkiseen koronapandemiaan on saatu merkittäviä edistysaskelia supertietokoneiden avulla: esimerkiksi erittäin raskasta laskentaa vaativa lääkeainetutkimus on edennyt supertietokoneen avulla ennennäkemättömän nopeasti.

Vattenfallia ja CSC:tä yhdistää samanlainen arvopohja. Vattenfall pyrkii mahdollistamaan fossiilivapaan elämän yhden sukupolven kuluessa. Ainoana sähköntuottajana Pohjoismaissa kaikki Vattenfallin tuottama energia on varustettu EPD-ympäristötuoteselosteella (Environmental Product Declaration). Ympäristötuoteselosteen tietoja suorista tai elinkaaren aikaisista päästöistä voi suoraan käyttää esimerkiksi vastuullisuusraportoinnissa. CSC puolestaan pyrkii kaikessa palvelukehityksessä ja -tuotannossa toteuttamaan Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2035 ja edistämään Euroopan vihreän kasvun o hjelman toteutumista.

Yritykset lyhyesti:

CSC

CSC – Tieteen tietotekniikan keskus on suomalainen, valtion ja korkeakoulujen omistama tietotekniikan osaamiskeskus. Tuotamme kansainvälisesti korkeatasoisia ICT-asiantuntijapalveluita tutkimukselle, koulutukselle, kulttuurille, julkishallinnolle ja yrityksille niin, että ne voivat menestyä ja tuottaa etua koko yhteiskunnalle Lisätietoja: www.csc.fi
LUMI-supertietokone: www.lumi-supercomputer.eu
Kuvia ja videoita median käyttöön: www.lumi-supercomputer.eu/media

Vattenfall

Vattenfall on johtava eurooppalainen energiayhtiö, joka on ollut sähköistämässä teollisuutta, tuottanut energiaa koteihin ja muuttanut elämää erilaisten innovaatioiden avulla jo yli sadan vuoden ajan. Nyt tavoitteemme on pyrkiä mahdollistamaan fossiiliton elämä yhden sukupolven kuluessa. Sen vuoksi Vattenfall tukee siirtymistä kestävään energiajärjestelmään ja panostaa uusiutuvaan energiantuotantoon sekä haluaa tarjota asiakkailleen älykkäitä energiaratkaisuja. Vattenfallin palveluksessa on noin 20 000 työntekijää Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa ja Suomessa. Vattenfallin omistaa Ruotsin valtio. Lisätietoa: https://corporate.vattenfall.fi/