Tenttimisen tulevaisuutta tehdään tänään

Tenttimisen tulevaisuutta tehdään tänään

Kuvittele: ensin täytetään ruskea tenttikuori tismalleen oikein. Tenttikirjekuori tiputetaan laitoksen käytävän perimmäisessä nurkassa olevaan postilaatikkoon. Tiettynä päivänä kuukaudesta yliopiston isossa salissa pidettävän tenttitilaisuudessa jännitetään, saisiko eteensä oikeat tenttikysymykset. Niin oli, mutta onneksi moni asia on nyt toisin.

2013 alettiin pohtia, mikä olisi yliopistoilla käytössä olevan Tenttis-järjestelmän kohtalo. Vaihtoehtoina oli joko kehittää vanhaa tai rakentaa uutta – korkeakouluissa päädyttiin jälkimmäiseen. Syntyi sähköinen tenttijärjestelmä EXAM.

– Se lähti liikkeelle ikään kuin tutkimusprojektina, jossa oli vahva linkitys sähköisen arvioinnin tutkimiseen. Nyt EXAM toimii yleisesti korkeakoulujen tenttijärjestelmänä ja sähköisen arvioinnin työkaluna, joka tukee tenttiakvaariomaista tenttimistä, kertoo EXAMin projektipäällikkö Marjut Anderson CSC:ltä.

Konseptiin kuuluu tenttijärjestelmä, etävalvotut tenttitilat ja hallinnollinen prosessi: seurauksena tenttimisestä on tullut joustavampaa niin korkeakouluille, opiskelijoille kuin opettajille. 

Sähköinen järjestelmä virtaviivaistaa ja selkeyttää tenttimiseen liittyviä prosesseja. EXAM on Suomessa ainoa perusjärjestelmiin integroituva laaja tenttijärjestelmä. Se esimerkiksi lukee uudelle tentille koneellisesti pohjatiedot korkeakoulun opetustarjontatiedoista ja vie halutessa suoritustiedot suoraan rekisteriin.

– Yli 10 vuotta sitten arvioitiin, että sähköinen tenttijärjestelmä tuo korkeakouluille säästöjä noin kaksi euroa yhtä tenttisuoritusta kohden, kun verrataan prosessia siihen, että paperi ensinnäkin tulostetaan, opiskelija ei tulekaan tenttiin, ja työaikaa käytetään uusintatenttien järjestämiseen. Sitten paperi kiertää opettajalle ja opettaja tekee arvioinnin, hoitaa arkistoinnin ja kaiken.

Nyt kaikki tapahtuu sähköisesti, ja tenttiä kohden syntyvän säästön katsotaan nykykustannuksilla ja prosessihyödyillä mitattuna olevan jo merkittävästi aikaisempaa arviota suurempi. 


Uusi normaali?

Opiskelijalle akvaariotenttiminen tarkoittaa sitä, että hän voi valita itse tenttinsä ajankohdan, mikä tuo joustavuutta opintojen suunnitteluun. Korkeakoulut voivat saada suorituksia nopeammassa tahdissa, koska paperitentit voidaan korvata ainakin osittain. 

Opettajalle konsepti taas tarjoilee valikoiman erilaisia sähköisiä työkaluja. Tentin perustaminen, avaaminen, arviointi ja suoritusrekisteröinnin kirjaaminen ovat hallittavissa opettajan työpöydältä.

– Aloitimme Tampereen ammattikorkeakoulussa sähköisen tenttimisen EXAMilla keväällä 2016. Tässä kuussa meillä tehdään EXAMilla järjestyksessä 20 000:s sähköinen tentti. Opiskelijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä etenkin joustavuuteen, ja opettajilta kiitosta ovat saaneet EXAMin helppokäyttöisyys ja uusintatenttien järjestämisen helppous, kertoo EXAM-konsortion puheenjohtaja, erikoissuunnittelija Sanna Sintonen Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Vapaus valita tentin aika on erittäin suuri plus verrattuna normaaliin tenttimiseen, ja toivottavasti siitä tulee normaali käytäntö tulevaisuudessa", eräskin opiskelija kirjoittaa.

Tenttien sähköistyminen tuo myös arviointiin tehokkuutta vaikkapa monivalintatentin automaattisen arvioinnin avulla, ja käsialatulkintojen vaikutus arviointiin poistuu.


Massiivinen määrä yhteistä asiantuntijatyötä

Tenttijärjestelmän ja -konseptin ylläpidosta ja jatkokehittämisestä vastaa EXAM-konsortio, jossa on mukana 27 korkeakoulua. CSC tarjoaa käyttöpalvelua ja tukee kehitystyötä tarjoamalla konsortiolle työkaluja ja projektinhallintatukea.

– EXAMin rakennushankkeeseen sitoutui alun perin 10 korkeakoulua, ja toiminta oli yliopistovetoista. Ammattikorkeakoulut löysivät tenttipalvelun pian EXAM-konsortion perustamisen jälkeen, kertoo erikoissuunnittelija Totti Tuhkanen Turun yliopistosta.

Tämän jälkeen konsortio on kasvanut alun pienestä järjestelmähankkeesta laajaksi korkeakouluverkostoksi.

– Yhteishankkeella tavoiteltiin sellaista tenttiratkaisua, jonka kehittämiseen mikään korkeakoulu yksin ei kykenisi. Tilannearvio oli oikea: prosessien mallintamiseen ja hiomiseen ja intuitiivisen käyttöliittymän kehittämiseen on sitoutunut massiivinen määrä yhteistä asiantuntijatyötä. CSC:n tukemalla yhteistyöllä haluttiin myös varmistaa tenttijärjestelmän tietoturvallinen arkkitehtuuri, toiminnallinen vakaus ja yhteentoimivuus opintohallinnon ekosysteemien ja kansallisen tietoinfran, kuten VIRTA-palvelun kanssa. EXAM onkin osoittautunut hyväksi välineeksi opetusyhteistyön toimivuutta parannettaessa, Tuhkanen arvioi.

Riippumatta siitä oliko kyseessä sitten yliopisto tai ammattikorkeakoulu, on korkeakouluilla käytössään järjestelmän samat toiminnallisuudet. EXAMilla voidaan toteuttaa jo iso osa sähköisen arvioinnin tarpeista.

– Ei tietenkään vielä kaikkia. Erityisen hienona saavutuksena pidän sitä, että iso konsortio on saanut aikaan yhdenmukaisen ja yhtenäisen tuotteen, jota voidaan käyttää samanlaisena organisaatiosta riippumatta, konsortion puheenjohtaja Sintonen kiittelee.

Projektipäällikkö Andersonin mukaan tavoite onkin tietyllä tavalla ollut myös yhtenäistää prosesseja ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa, ja se on onnistunut hyvin. Isommassa kuvassa tämä mahdollistaa tulevaisuudessa tiettyä koulutukseen liittyvää yhteistä toimintaa kuten esimerkiksi yhteisiä kursseja tai resurssien jakamista. 

Tästä hyvä esimerkki on Andersonin mukaan viime vuonna aloitettu kokeilu tenttitilojen jakamisesta, jotta opiskelijat voisivat jatkossa tenttiä myös toisen korkeakoulun tiloissa. Konseptia pilotoidaan nyt ja sen toivotaan olevan tuotantokäytössä syksyllä.


Moninaisten toiveiden ja tarpeiden hallintaa 

EXAM on tänä päivänä vakiinnuttanut asemansa korkeakoulujen työkaluna. Projektipäällikkö Andersonin mukaan kyseessä on hyvinvoipa ja toimiva konsortio. Vaikka työ on ollut paikoin hidasta, on konsortiomallille ollut kentällä tilausta. Konsortio katselee koko arvioinnin kokonaisuutta ja joustavan opiskelun toteuttamista laajemmin Suomessa. 

Ison konsortion kanssa toimimisesta seuraa Andersonin mukaan väistämättä myös haasteita, ja työ on moninaisten toiveiden ja tarpeiden hallintaa. Miten käytänteitä, arviointityökaluja, opetusta ja prosesseja voidaan kehittää yhtäaikaisesti järjestelmäkehityksen rinnalla? 

– Kaikkia puolia täytyy viedä koko ajan eteenpäin. On linjakkaampaa, jos esimerkiksi ohjelmointikurssin tentissä pystyisi taitonsa osoittamaan koodaamalla eikä kirjoittamalla paperille. Näissä sähköinen arviointi toimii erityisen hyvin.

– Tenttihän toki aina puhuttaa ja joskus nähdään, että koko tentti on vanhentunut. Arviointia täytyisi tehdä jatkuvana esimerkiksi harjoitustöillä. Tentti ei kuitenkaan tule arviointimuotona vuosiin poistumaan. Kun halutaan tietyllä tavalla valvottu suoritustilanne, tekee tämä konsepti sen joustavaksi, Anderson vakuuttaa.


EXAM kypsyy ja kasvaa

Työ jatkuu. Miten sähköinen arviointi saadaan osaksi ristiinopiskelua, miten tenttitiloja ja yhteisiä resursseja voidaan jakaa paremmin ja arviointia kehittää entisestään? Entä mitä tenttityyppejä tai järjestelmän laajennuksia onkaan vasta tulossa? 

– EXAM vahvistaa opintohallinnon kokonaisarkkitehtuuritavoitteita käyttäessään Suomessa yhteiseen käyttöön tuotettuja rajapintamäärityksiä. EXAMia kehitetään ennakkoluulottomasti, ja muun muassa tekoälyn tuominen esseetenttivastausten arvioinnin tueksi on kehityspolku, jota seuraan uteliaana ja suurin odotuksin. EXAM-kehittäjät ovat kykeneviä ottamaan nykyistä suuremmankin vastuun sähköisten arviointi- ja palautepalvelujen suunnittelusta ja toteuttamisesta, Tuhkanen arvioi.

Puhumattakaan sitten kansainvälisistä näkymistä.

– EXAM on koko ajan kypsempi ja parempi tuote sähköiseen arviointiin. Sen tulee toteuttaa nykyinen tonttinsa hyvin – rinnalla kulkee kehityspolkuja, joissa katsellaan pidemmälle tulevaisuuteen. Toivottavasti se on jatkossa myös kansainvälisesti kiinnostava tuote. Tenttimisen tulevaisuutta tehdään tänään EXAMilla, konsortion puheenjohtaja Sintonen summaa.

Myös projektipäällikkö Anderson nostaa kärkeen konseptin kansainväliset näkymät. Esimerkiksi miten vaihtoon lähtevät opiskelijat voisivat suorittaa opintoja Suomeen ja toisinpäin? 

– Tämä on meidän ymmärryksemme mukaan ainutlaatuinen valvottu tenttitila -ajatus, eikä se ole kansainvälisesti tunnettu. Suomessa tehdään tallaista hyvää juttua, mikä sen kansainvälinen tulevaisuus voisi olla? Anderson kysyy.

Osaatko kuvitella?

 

Fakta:

Miten mukaan?

  • Tutustu konsortion toimintaan E-exam.fi-nettisivuilla
     
  • Korkeakouluna pääset kehittämään järjestelmää yhdessä muiden korkeakoulujen kanssa liittymällä konsortioon. Konsortioon saa liittyä mikä tahansa korkeakouluorganisaatio
     
  • Muiden konseptista kiinnostuneiden koulutusalan toimijoiden kannattaa olla yhteydessä CSC:hen
     
  • Sähköisen arvioinnin ja EXAMin kehittäminen oli merkittävässä roolissa muun muassa, kun Itä-Suomen yliopiston koordinoima DigiCampus-hanke (3,6 milj. euroa) sai rahoituksen osana hallituksen Korkeakoulutuksen kehittämisen kärkihanketta. EXAM-konsortio on vastuussa osahankkeesta, jossa toteutetaan vuosina 2018–2020 valtakunnallinen sähköisen tenttimisen palveluportfolio

 


Lisätietoa:

EXAM
DigiCampus-hanke

 

KUVA: ND3000 / ISTOCK

 

Julkaistu alunperin 30.05.2018.

Lisää tästä aiheesta » Siirry sisältöihin ja uutisiin »

Maria Virkkula