Fyysikko Taina Kurki-Suonio tietää, että plasma on temperamenttinen otus. Hän on mukana vaikuttamassa siihen, että jonain päivänä maailman sähkö tulee fuusiovoimaloista. 

"Minä yritän pelastaa maailman."

Ulkona sataa märkää lunta. Taina Kurki-Suonio istuu sisällä Alvar Aallon suunnittelemassa neuvotteluhuoneessa Otaniemen kampuksella. Karjalankoira Reetta nukkuu sohvalla jalat kattoa kohti. Pöydällä on Tainan ruusukuvioinen kuppi ja kaksi kännykkää, jotka tärisevät tuon tuosta. Ne tarvitsevat sähköä, samoin suuri näyttö Tainan vierellä.

"Maailman sähköntarve kasvaa koko ajan", Taina sanoo.

"Ilmastonmuutos tapahtuu sataprosenttisen varmasti ja fossiiliset polttoaineet kiihdyttävät sen tahtia koko ajan."

Taina on yksi maailman johtavia fuusio- ja plasmafysiikan tutkijoita. Hän johtaa tutkimusryhmää Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksella. Maailmanpelastaminen tarkoittaa sitä, että Taina ja hänen tutkimustiiminsä yrittää omalta osaltaan tehdä fuusioreaktioon perustuvasta ydinvoimasta mahdollista.

Fuusiovoima käyttää polttoaineenaan raskasta vetyä, jota saa rajattomasti valtameristä. Tärkeintä on kuitenkin se, että fuusiovoima perustuu atomiytimien yhtymiseen – toisin kuin perinteinen ydinvoima, joka taas perustuu atomien halkaisemiseen: fuusiovoimalat eivät tuottaisi radioaktiivista polttoainejätettä.

"Sen luulisi kelpaavan kaikkein kriittisimminkin ydinvoimaan suhtautuville."

Ensimmäisen fuusiovoimalan käynnistymiseen on kuitenkin vielä pitkä matka, arviolta 50 vuotta. Reaktio perustuu satamiljoona-asteiseen fuusioplasmaan, jota on vaikea hallita.

"Plasma on temperamenttinen tyyppi. Sen pitää tuntea olonsa mukavaksi, jotta se ei keksi mitään ikävää."

Jotta plasma pysyisi tyytyväisenä, pitää tutkia loputtomasti asioita: hiukkasia, magneettikenttiä ja niiden vuorovaikutusta.

"Fysiikka on kuin palapeli."

Pitää kerätä pienenpieniä palasia suureen palapeliin, joka valmistuttuaan muuttaa maailman energiantuotannon.

"Aluksi näyttää, että kauheata, tästä ei tule mitään. Mutta mitä enemmän opit, alat hahmottaa kokonaiskuvaa ja sinulla on mahdollisuus yrittää ennustaa ja ymmärtää luontoa."

Fyysikot ovat kautta aikojen keränneet noita palasia, etsineet vastauksia siihen, miten maailma toimii. Niitä palasia Tainakin päivittäin kerää.

Ekologinen elämäntapa

Aamupäivät Taina pyhittääkin omalle tutkimukselle. Niin hän on tehnyt tänäänkin.

"Haluan, että kun tulen tänne, voin keskittyä vain opiskelijoihin ja tutkimusryhmääni."

Siksi Taina aamuisin levittää kirjansa ja tietokoneensa olohuoneen nojatuolin ympärille. Koirat käpertyvät ehkä jalkoihin, puhelin on äänettömällä.

Sitten Taina laskee, rakentaa maailmankaikkeuden kokoista palapeliä.

Kun kello lähestyy kahtatoista, Taina sulkee tietokoneen, pakkaa reppunsa ja vetää tuulipuvun päälleen. Hän kävelee pyörävarastoon ja avaa harmaan Nishiki-pyöränsä lukon. Satoi tai paistoi, hän polkee seitsemän kilometrin matkan Otaniemeen. Kauniilla ilmalla hän ehtii huomioida puiden lehtiversot ja auringon – nykyisen maailmankaikkeuden ainoan käytössä olevan fuusioreaktorin – paisteen. Myrskyssä hän vetää päähänsä kommandopipon, joka jättää näkyviin vain silmät.

Huippututkijalla on vähän vapaa aikaa ja liikunta on järkevää palmikoida muuhun elämään.

"En käytä hissiäkään", Taina sanoo ja nauraa. "Kutsun tätä integroiduksi elämäntavaksi."

Ennen kaikkea Taina haluaa elää mahdollisimman ekologisesti. Luonto on hänelle kaikki kaikessa. Sen takia hän alun alkaen ryhtyi fyysikoksi.

Rakkaudesta luontoon

Kun Taina oli pieni, perhe matkusti kesäisin lomanviettoon toiselle puolelle Suomea. Isä oli rakennusmestari, mutta hän rakasti matematiikkaa ja viihdytti pitkiä ajomatkoja antamalla Tainalle erilaisia laskutehtäviä: jos keskinopeutemme on 80 km tunnissa ja matkaa Saarijärvelle on jäljellä 134 kilometriä, kauan menee ennen kuin olemme perillä?

Taina puri takapenkillä huultaan, ja laski.

Isä oli myös kiinnostunut luonnosta: hän metsästi ja vei Tainan pienestä pitäen heidän kotipaikkakuntansa Rovaniemen metsiin. Kun aurinko alkoi nousta, he hiihtivät läpi hiljaisen metsän, seisoivat hangella ja odottivat, että näkisivät metsojen soidinlaulun.

Tainakin rakasti eläimiä ja halusi ratsupoliisiksi tai eläinlääkäriksi. Hän ei kuitenkaan saanut luettua pääsykokeisiin kunnolla ja päätyi papereiden perusteella Helsingin yliopistoon lukemaan kemiaa.

"Mutta se oli hirveää, piti muistaa hirveä määrä kemiallisia kaavoja ulkoa, ja minulla on huono muisti."

Taina päätti mennä suorittamaan fysiikan alkeisopinnot, mutta "sali oli turpasen täynnä, ja maalla kasvanutta se ahdisti".

Taina meni suoraan ylemmälle kurssille.

Se oli menoa.

Jo ensimmäisenä syksynä hän vaihtoi pääaineeksi fysiikan.

Numeroiden voima

Vielä yliopiston alkuaikoina Taina vastusti kiivaasti ydinvoimaa.

"Niin kauan, kun ei tiedä, voi olla asioista vahvoja mielipiteitä. Kun vähänkin tietää asioista, tajuaa, ettei mikään ole niin yksiselitteistä. Asiat eivät koskaan ole pelkästään hyviä tai pelkästään pahoja."

Ihmiset tekevät päätökset tunteella, Taina sanoo.

"Siksi monet opiskelijanaiset, jotka ovat koko nuoruusvuotensa olleet median mielikuvamarkkinoinnin uhreina, alkavat opiskella uusiutuvia energiamuotoja, koska kuvittelevat sillä tavalla puhdistavansa Suomen energiantuotannon. Nämä naiset eivät ole uskaltaneet katsoa todellisia tuotantolukuja."

Taina on aina halunnut ymmärtää maailmaa numeroiden kautta. Niihin voi luottaa, niitä ei voi tunteet sotkea.

"Sanon aina tyttärilleni, että lukekaa jotain kvantitatiivista, ettei teitä voida ohjata tunneperäisillä argumenteilla, viedä kuin pässiä narussa."

Tainan elämässä kvantitatiivisuutta ei ole puuttunut.

"Kun olin päässyt lapsuudenkodin jatkuvasta laskemista, ex-mieheni, joka on kosmologi, pisti minut aina myös laskemaan", Taina kertoo ja nauraa.

Taina muistaa yhdenkin kerran, kun he asuivat Teksasin Austinissa, missä he olivat tekemässä väitöskirjojaan, ja olivat viettämässä lomaa Meksikonlahdella. Ystävät ottivat aurinkoa, aallot löivät laiskoina rantaan. Mies kulki pitkin rantaa ja pyysi Tainaa laskemaan, että jos vastapäisen saaren rannalla on niin ja niin korkea rakennus, näkyykö se kirkkaalla ilmalla tänne, kun laskee, kuinka horisontti kaartuu.

Ja Taina laski.

Austinissa Taina ja hänen miehensä tekivät aamusta iltaan töitä. Aamulla kahdeksalta päivä alkoi yliopistolla, ja työpäivän jälkeen he istuivat vielä kolmena päivänä viikossa pari tuntia eri puolilla betonikolossissa olevaa opiskelija-asuntoa kirjapinojen keskellä tekemässä väitöskirjojaan. Juuri Austinissa Taina löysi plasmafysiikan.

"Professori katsoi minua silmiin ja kysyi, tiesinkö mihin olen ryhtymässä."

Plasmafysiikka on tunnetusti yksi fysiikan vaikeimmista lajeista.

Vuonna 1989 Taina väitteli. Suomessa oli silloin hirveä lama, takaisin ei kannattanut tulla: Taina siirtyi post-doc-tutkijaksi Berkeleyn yliopistoon San Fransiscoon. Koti oli omakotitalo, jonka pihalla kasvoi villiminttua, sitruunapuita ja luumupuu.

Berkeleyssä Taina vaihtoi tutkimusalansa fuusioenergiaan ja matkusti joka toinen viikko San Diegossa sijaitsevaan fuusiotutkimuslaitokseen seuraamaan siellä tehtäviä kokeita ja analysoimaan niistä saatuja tuloksia.

"Oli hämmentävän upeaa nähdä, kuinka satamiljoona-asteista plasmaa voidaan hallita ja ohjailla magneettikentillä kuin eläintenkesyttäjä hallitsee ja ohjaa karjuvaa leijonaa."

San Diegossa Taina hurahti fuusioon.

"Ymmärsin, että tässä on ydinvoiman hyvät puolet ilman huonoja puolia."

Nörttiemon tutkimusryhmä

Sillä tiellä Taina on edelleen.

"Minut tunnetaan täällä nörttiemona", Taina kertoo ja nauraa, näyttää tietä huoneeseen, jossa tehdään maailmanluokan plasmatutkimusta.

Hänen tiimissään on pelkkiä miehiä: juhoa, konstaa, jaria ja simppaa. He istuvat oransseilla sermeillä erotetuilla työpisteillä ja ovat tietokoneillaan yhteydessä yhteen maailman tehokkaimpaan, Japanissa olevaan supertietokoneeseen, jonka kautta tiimi tekee laskennallista huipputiedettä.

Tainan tutkimusryhmän tehtävä on tutkia satamiljoonaa-asteista plasmaa, jota pidetään tyytyväisenä voimakkaalla magneettikentällä, joka eristää plasman reaktorin seinämästä.

"Meidän tiimimme pitää huolta, että magneettinen konfiguraatio on niin suuri, etteivät vauhdikkaimmatkaan hiukkaset karkaa."

Mutta se ei ole helppoa. Yhteisen tavoitteen puolesta taistelee koko sivistynyt maailma. Taistelun nimi on ITER.

Etelä-Ranskaan maailmanlaajuisena yhteistyönä rakenteilla olevan ITER-koereaktorin tarkoituksena on osoittaa fuusioenergian teknologinen toteutettavuus.

Taina toivoo, että hänen työnsä on omalta osaltaan vaikuttamassa ITERin onnistumiseen. Ja jos ITER onnistuu, ollaan askelta lähempänä. Ehkä vielä hänen elinaikanaan maailmassa voisi olla sähköä tuottava fuusiovoimala.

"Olen ajatellut elää 122-vuotiaaksi", Taina sanoo ja nauraa.

Fysiikan kauneus

Ulkona ilta on pimennyt ja lumisade lakannut. Pian Taina pyöräilee kotiin ja avaa taas seuraavana aamuna tietokoneen, tutkii miten hänen tempperamenttinen työkaverinsa, eli satamiljoona-asteinen plasma käyttäytyy.

Taina ymmärtää plasman käyttäytymistä päivä päivältä paremmin.

"Tämä on tutkimusta, jossa ei tiedetä lopputulosta. Se huolettaa tässä tulosvastuullisessa politiikassa. Ethän sinä voi taata sitä muuten kuin laittamalla ihmiset tekemään tutkimusta, jossa tulokset jo tiedetään. Ei tässä tiedetä, miten käy. Se tekee tästä älyllisesti kutkuttavaa ja äärimmäisen innostavaa."

Ja kaunista. Sitä fysiikka Tainan mielestä on. Kaunista.

"Kauneus muodostuu järjestyksestä", Taina sanoo ja katsoo silmiin.

"Eihän kasa löysiä juttuja ole kaunis."