Terabittiverkot siirtyvät visiosta käytäntöön TNC26:ssa
Terabittiluokan tietoverkot ovat pian osa arkea. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus, GÉANT, NORDUnet, SUNET ja SURF toteuttavat yhdessä HPE Networkingin kanssa 1,6 Tbit/s siirtonopeuteen yltävän tietoverkon osana Euroopan suurinta tutkimus- ja koulutusverkkoyhteisön tapahtumaa. Tutkimus- ja koulutusverkoille kyse on myös valmistautumisesta tulevaan, kun uuden sukupolven yhteydet muodostavat keskeisen perustan tutkimukselle, innovaatioille ja tekoälyä hyödyntävälle yhteiskunnalle.
Visiosta ja asiantuntijoiden keskusteluista alkunsa saanut idea on nyt totta: käytännössä toimiva terabittiluokan verkko, joka on suunniteltu, testattu ja käyttöönotettu onnistuneesti eri toimijoiden yhteistyönä. Saavutus on merkittävä, sillä monet toteutuksessa hyödynnettävistä teknologioista ovat vasta tulossa markkinoille eivätkä ne ole vielä laajasti käytössä.
CSC:n, GÉANTin, NORDUnetin, SUNETin ja SURFin yhdessä suunnittelema ja HPE Networkingin mahdollistama verkko yhdistää Amsterdamin, Kööpenhaminan, Tukholman ja Helsingin. Yhteysvälit ovat pisimmillään 1 150 kilometriä ja tarjoavat jopa 1,6 terabitin siirtonopeuden sekunnissa. Toteutuksessa hyödynnetään jo käytössä olevien tutkimusverkkojen kuitukapasiteettia. Vastaavaa kokonaisuutta ei ole aiemmin toteutettu tässä laajuudessa. Verkkototeutusta esitellään käytännössä TNC26-konferenssissa, joka järjestetään 9.–11. kesäkuuta 2026 Helsingin Musiikkitalolla.

Testilaboratorioista tositilanteisiin
Terabittiverkon rakentaminen laboratorio-olosuhteiden ulkopuolella on vaativa tehtävä. Monet ratkaisuista ovat vasta tulossa markkinoille, ja osa komponenteista on vielä kehityksen alkuvaiheessa. Kaikki ei siis varsinaisesti ole vielä valmista laajamittaiseen käyttöönottoon. Projektitiimin täytyikin sovittaa yhteen keskeneräisiä teknologioita ja ratkaista ongelmia matkan varrella.
Mantereenlaajuisen terabittiverkon käyttö tuotantoympäristössä on iso askel tutkimus- ja koulutusyhteisölle. Se osoittaa, että seuraavan sukupolven verkkoteknologiat ovat valmiita palvelemaan oikeita, dataintensiivisiä tarpeita
Dobias Van Ingen, HPE Networking EMEA
“Mantereenlaajuisen terabittiverkon käyttö tuotantoympäristössä on iso askel tutkimus- ja koulutusyhteisölle. Se osoittaa, että seuraavan sukupolven verkkoteknologiat ovat valmiita palvelemaan oikeita, dataintensiivisiä tarpeita. Olemme ylpeitä saadessamme olla mukana viemässä uusia teknologioita käytäntöön yhdessä alan johtavien toimijoiden kanssa”, sanoo HPE Networkingin EMEA-alueen teknologiajohtaja Dobias Van Ingen.
Toteutus ei ole vain yksittäinen kokeilu, vaan osa laajempaa kehitystä ja seuraavaa askelta: tutkimus- ja koulutusverkkoja valmistellaan terabittiaikakauteen. Tavoitteena on rakentaa käytännön esimerkki tulevaisuuden verkosta, joka pystyy vastaamaan tekoälyn, mallinnuksen ja suurten simulointien nopeasti kasvaviin tarpeisiin.
“Verkon valtava mittakaava on tehnyt tästä projektista ainutlaatuisen ja todella kiinnostavan. Yhteyksien toimivuuden varmistaminen ja tarvittavan teknologian käyttöönotto ovat vaatineet tiivistä yhteistyötä ja jatkuvaa ongelmanratkaisua”, kertoo CSC:n verkkoarkkitehti Jani Myyry. “TNC26 tarjoaa hienon mahdollisuuden näyttää, mitä organisaatioiden välinen yhteistyö parhaimmillaan mahdollistaa.”
Samalla hanke kuvastaa muutosta koko verkkoarkkitehtuurissa: siirtymää uusiin optisiin ratkaisuihin, nopeampia kehityssyklejä sekä tekoälyn vaatimuksiin kehitettyjen teknologioiden yleistymistä runkoverkoissa.
Kohti uutta tapaa rakentaa verkkoja
Työ on vielä kesken. Paperilla monet ratkaisut näyttävät valmiilta, mutta käytännössä haasteita riittää. Verkko toimii aivan nykyteknologian suorituskyvyn ja fyysisten rajojen ääripäässä. Terabittiaikakauteen siirtyminen ei ole pelkkää teknologista kehitystä, vaan myös verkkojen optimointia tukemaan kehittyneempiä teknologioita.
Haasteista huolimatta TNC26:ta varten rakennettu verkko on toiminnassa ja sitä testataan todellisissa käyttöolosuhteissa. Terabittiverkkoja voidaan jo ottaa käyttöön ja validoida käytännössä, vaikka teknologia kehittyy edelleen.
Toteutus edellyttää kuitenkin vahvaa pohjaa: moderneja verkkoja, kehittynyttä optista verkkoinfrastruktuuria, korkeaa operatiivista osaamista ja pitkäjänteisiä investointeja. Yhtä tärkeää on syvä asiantuntemus.
Monilla alueilla perusta on jo olemassa. Uusien verkkojen rakentamisen sijaan keskiössä on olemassa olevien suurikapasiteettisten verkkojen yhdistäminen entistä tehokkaammaksi kokonaisuudeksi.
“On hienoa tehdä yhteistyötä näin kunnianhimoisessa hankkeessa yhdessä NORDUnetin, SUNETin, SURFin ja CSC:n kanssa. Terabittiyhteyksien todentaminen päästä päähän osoittaa, mihin pystymme yhdessä. Ja tämä on vasta alkua, kun tekoäly lisää jatkuvasti vaatimuksia verkkojen suorituskyvylle ja meidän on oltava tähän valmiita”, sanoo GÉANTin Chief Network Services Officer Bram Peeters.
”Terabittitason verkkoyhteyksistä on tullut välttämättömyys vaativille asiakkaille”, totetaa NORDUnetin Head of Network and Services Technology Lars Lange Bjørn. ”Valmistelemme parhaillaan aktiivisesti EuroHPC:n HyperConnectivity-ratkaisun käyttöönottoa Pohjoismaissa. TNC26 tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden esitellä näitä uusia kyvykkyyksiä paitsi omassa verkossamme myös laajemmin Euroopassa yhteistyössä kollegoidemme kanssa.”
“SUNET on panostanut Ruotsin tutkimus- ja koulutusverkon optiseen suorituskykyyn, ja tämä on palvellut hyvin tutkimustavoitteitamme. Yhteistyössä toteutettu projekti osoittaa, että Ruotsin kansallinen verkko kykenee siirtämään terabitin nopeuksia odotettua pidemmälle ilman signaalin uudelleen generointia. Yhtä merkittävää on, että tähän ei tarvittu mitään uutta: verkkolaitteet otettiin käyttöön SUNETin ja NORDUnetin vakiomuotoisten automaatiotyökalujen avulla ja integroitiin suoraan olemassa olevaan tutkimusverkkoon”, kertoo SUNETin Senior Network Architect Magnus Bergroth.
“Me SURFilla haluamme jatkuvasti testata uuden teknologian kaikkia mahdollisuuksia yhdessä pohjoismaisten kumppaneidemme kanssa. Tässä projektissa olemme innolla perehtyneet erityisesti 800G OpenZR+ -teknologian mahdollisuuksiin ja rajoitteisiin, sillä se on keskeinen osa rakenteilla olevaa seuraavan sukupolven verkkoamme Hollannissa”, kertoo SURFin Senior Network Specialist Arno Bakker.
Kuvat: Adobe Stock (pääkuva), Canva (kuvituskuva)
Juha Oinonen
Juha Oinonen vastaa CSC:llä Funet-palvelukokonaisuudesta.


